Pizza-Online

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

Piilolinssit Lenswayltä

tiistai 8. lokakuuta 2013

Perinteistä Karjalanpaistia

Karjalanpaistia á la Helitsu

Helppo ja edullinen ruoka, (ainoo mikä maksaa on liha, mutta senkin saa välillä tarjouksesta edullisesti)joko uunissa tai padassa. Itse tein tällä kertaa uunissa, ajan takia, sillä aikaa pystyy näet tekeen monta eri asiaa;). Ruskistin ensin lihat pannulla saaden pienen pintavärin ja lisäsin kasvisten joukkoon. Lihan voi myös laittaa ns. raakana pataan/astiaan, mutta olen kuullut että liemestä tulee kirkkaampaa, jos ne ensin paistaa pannulla. Makuja on monenlaisia. ;)


Ainekset:
700g karjalanpaistilihaa
2-3 porkkanaa
2 sipulia
n. 10 mustapippuria
ripaus suolaa
3 laakerinlehteä

Prosessi:
Porkkanat ja sipulit lohkoiksi ja  laita öljyttyyn vuokaan.
Lisää vuokaan pannulla paistetut lihat  (niin että saivat väriä pintaan).
Ja lopuksi vettä päälle, niin että lihat ja kasvikset peittyvät, ja uuniin 175 asteeseen noin 2-3 tuntia. Ja vettä voi joutua lisäämään tarpeen mukaan uunissa olo aikana lisää.
Voi myös kypsentää/hauduttaa padassa.

Lisänä keittetyjä perunoita




Lähetä kommentti