Siirry pääsisältöön

Hampun siemenet ruokavaliossa

Hampunsiemen - todellinen Superfood

Oli kolmen tuhannen vuoden ajan eräs tärkeimmistä ja kaikkein käytetyin lääkekasvi koko maailmassa. Yhdysvalloissa käytettiin cannabis-uutteita lääkkeeksi mm. väsymykseen, yskään, reumatismiin, niveltulehduksiin, astmaan, juoppohulluuteen, epilepsiaan sekä kuukautisvaivoihin ja -masennukseen. Cannabis oli yleisin kipulääke ennen kuin aspiriini tuli markkinoille noin vuonna 1900. Cannabis sisältää yli 60 yhdistettä joilla tiedetään olevan lääkevaikutuksia.

Hampunsiemen on lähellä täydellistä ruoka-ainetta. Kyseinen ruoka-aine ansaitseekin superfood-tittelin sen äärimmäisen monipuolisuutensa ja ravinnetiehytensä vuoksi.

Hampunsiemenet ovat erinomainen proteiinin lähde sisältämällä kaikki 8 kehollemme välttämätöntä aminohappoa sekä 12 muuta aminohappoa. Lisäksi myös  Omega-6 ja Omega-3 rasvahappoja suhteessa 3:1. Sisältää myös vitamiinit C,A, E, B1, B2, B3, B6 ja mineraaleja kalium, magnesium, kalsium, rauta, mangaani, sinkki, kupari

Hampunsiemen on raaka, kokonainen ja valmis proteiininlähde sellaisenaan. Sitä ei tarvitse missään vaiheessa kuumentaa, jotta esimerkiksi ravinnon sisältämät bakteerit saataisiin tuhottua. Tämän vuoksi hampunsiemenessä on jäljellä kaikki sen elinvoimaiset ravinto-aineet. Yli 65% hampunsiemenen proteiineista on loistavasti imeytyvää edestiiniä. Loput 35% on albumiinia, joka on myös äärimmäisen hyvin imeytyvä proteiinityyppi. 

Tukee voimakkaasti immunijärjestelmämme toimintaa, joka tarvitsee alpha-, beeta- ja gamma-globuliineja puolustautumiseen.

Maku on aavistuksen pähkinäinen.

Miten hamppua käytetään?
sellaisenaan. ruuan valmistukseen. keittoihin,smoothie juomiin, salaatin joukkoon, jäätelöön tai koristeeksi jäätelön päälle, puurojen, herkulliseen hamppumaitoon.

Hampunsiemenöljyä voi käyttää
pohjana salaatinkastikkeelle tai lisätä salaatin päälle sellaisenaan.
myös smoothiejuomien joukossa tai syö lusikalla "paljaana". 

Tämä öljy soveltuu mainiosti myös ulkoiseen käyttöön. Kun olet tullut suihkusta, levitä öljyä ihollesi ja anna imeytyä noin 20 minuuttia. Pyyhi tämän jälkeen ylimääräinen öljy pois esimerkiksi pyyhkeellä.
yllä: tavallinen kuorittu siemen
alla: paahdettu ja suolattu siemen

Hampunsiemenet viljellään ilman torjunta-aineita.

Hampunsiemenet sopivat siis hyvin maidottomaan, laktoosittomaan, gluteenittomaan ja kasvisruokavalioon sekä hyvä vaihtoehto soija-allergiselle.

Suositeltu käyttömäärä:
Aloittelija tai lapsi: 15-30g/päivä
Nuori: 30-50g/päivä
Aikuinen: 50-75g/päivä
Huippu-urheilija: jopa 140g/päivä





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Gluteeniton omenastruudeli

Työpäivän päätteeksi kaupasta osui käteeni omenapala purkki, hetken mietittyäni, muistin että se sopisi sopivasti struudelin tapaiseen herkkuun. Piti vielä ajatella resepti gluteenittomasti ja mikä parasta, semperin gluteenittomat hienot jauhot olivat vielä alle 2 euroa paketti! paketti matkaan ja kassalle.  Sitten vain taikinan tekoon: 3,5 dl semper gluteenitonta hienoa jauhoa 3 rkl sulatettua tai juoksevaa margariinia 1 kananmuna 0,2 tl suolaa 0,8 dl lämmintä vettä voiteluun öljyä tai sulatettua margariinia Omenatäyte: 2 - 3 omenaa 2 rkl sokeria 1 tl kanelia Valmistus Sekoita sulatettu margariini, kananmuna, suola ja vesi jauhoihin. Alusta taikina kimmoisaksi. Voitele taikinan pinta öljyllä ja jätä lepäämään puoleksi tunniksi liinan alle. Levitä taikina leivinliinan tai puhtaan astiapyyhkeen päälle. Ripottele taikinan pinnalle jauhoja ja kauli se. Voitele taikinaa öljyllä ja k

Kaura-karviaispaistos

Kauden sesonkipaistos karviaismarjoista. Tämä kirpeä marja vaatii reilusti makeutta. Ihan simppeli resepti. Lisäksi tietenkin omatekoista vaniljakastiketta. Ohje 1,5l karviaisia 1dl siirappia 2tl vanilliinisokeria Muruseos: 3dl vehnäjauhoja 2-3rkl siirappia 1rkl sokeria 2tl vanillinisokeria 100g voita kuutioina 300g kaurahiutaleita Valmistus: voitele vuoka sekoita karviaiset ja siirappi keskenään.Kaada ne uunivuokaan. sekoita kuivat aineet hyvin. Lisää voi ja nypi muruiksi ja ripottele karviaisten päälle. Paista uunissa 200 asteessa keskitasolla noin 30min. Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. Vaniljakastike: 4dl maitoa 1 muna 1rkl perunajauhoja 1rkl sokeria 2 tl vanillinisokeria Laita ainekset kattilaan, sekoita koko ajan. Kuumenna kokoajan sekoittaen, kunnes paksunee ja pulpahtaa. Jäähdytä vesialtaassa kylmäksi. Tarjoa paistoksen kanssa.

Lihapullasoosia ja valkosipuli-kermaperunoita

Tervehdys taas täällä koekeittiön ihmeellisestä maailmasta. Tänään vuorossa siis niin perusruokaa, lihapullia ja perunoita, joita hieman muokattiin helpoksi arkiruuaksi, joten lihapullakastike valmistumaan, valmiit lihapullat hetkeksi paistumaan, jotta saivat väriä sekä lämpeemään, sillä olivat hieman jääsä ja perunat, jotka olivat jo valmiiksi keitetty, viipaleiksi, mausteet ja kerma päälle ja uuniin saamaan hieman väriä.... Annos on laktoositon.  Ainekset: paketti valmis lihapullia Ruskista lihapullia hetken pannulla, jota saavat hieman väriä Valkosipuli-kermaperunat n. 1kg perunoita, valmiiksi keitettyjä ja viipaloituna vuokaan öljyä, perunaviipaleet, suola, valkosipulijauhe ja sekoita, päälle kerma. Paista uunissa 225 asteessa n. 15-20min tai kunnes ovat saaneet hieman väriä pintaan. Jos käytät raakaperunaa, paistoaika 200 astetta noin45-60min.. Ruskea Kastike: 80g margariinia 80g vehnäjauhoja 1 litra kiehuvaa vettä/maitoa ½ sipuli lihaliemikuutio 1-2 tl suolaa