Siirry pääsisältöön

Tekstit

Viherpippurikastike

Löysin uutta Forssalaista Arctic Milk viherpippurituorejuustoa. Aika voimakkaan makuista, siinä hetken maistettua ja mietittyäni, ajattelin että sopisi hyvin kastikkeeksi jollekin liharuoalle :)  Paistelin normaalisti jauhelihasta pihvit ja tein kyytipojaksi tämän kastikkeen: kattilaan viherpippurituorejuustoa ja ruokakermaa kuumentumaan, suurusteena käytin maizenaa eli täysin gluteeniton. Suurempia mausteita ei tarvinnut lisätä, maun mukaan voi lisätä aromisuolaa, jos tarve vaatii. Ihan toimiva kokoanaisuus :)

Lohta ja pottui

Joulukuun 10.päivä - Mitä tänään syötäisiin

Tattari teeleivät

Joulukuun 4.päivä. Luukusta tänään tulee gluteenitonta tattari teeleipää/rieskaa. Sekin on helppo ja yksinkertainen tehdä teen kanssa aamu tai iltateen suolapalaksi. Aineet: 1dl tattarihiutaleita 1 prk kermaviiliä 1tl suolaa 30g sulaa rasvaa Ohje: Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita aineet keskenään tasaiseksi massaksi. Levitä leivinpaperi pellille ja öljyä kevyesti. Taputtele massa leivinpaperin päälle jauhotetuin käsin ja paista n. 15 min

Konjakkisinappi

Joulukuun 2.päivä - luukun 2 takaa siis avautuu jouluinen konjakkisinappi. Sinappia siis jouluna käytetään ja muutenkin, helppo ja yksinkertainen valmistaa. Ainekset: sinappijauhetta ruokakermaa sokeria 2 kananmunaa konjakkia Valmistus ohje: Laita ainekset, konjakkia lukuunottamatta kattilaan, sekoita ja kiehauta. Lisää konjakki. Sekoita ja laita purkkiin.

Hopeatoffee

Joulukuun 1 päivä - Hopeatoffee Joulukuu on saapunut ja ensimmäisen luukun voi siis avata. Paperikokin joulukalenteristakin aukeaa ensimmäinen luukku: Itsetehty Hopeatoffee Ainekset: 1 dl sokeria 1dl lakritsikastiketta 3/4dl tummaa siirappia 3/4dl vispikermaa 1 rkl lakritsijauhetta lisäksi rypsiöljyä 1. Mittaa ainekset(ei rypsiöljy) paksupohjaiseen kattilaan ja sekoita. 2. Kuumenna seos ja anna kiehua samalla sekoittaen kun lämpötila on 120 astetta. Käytä apunasi digitaalista mittaria. 3. Taittele leivinpaperi uunivuoan pohjalle ja öljy se kevyesti. Kaada toffeemassa leivinpaperille n. 10x28cm kokoiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Anna jäähtyä ja nosta toffee jääkaappiin kovettumaan vähintään tunniksi.  4. Leikkaa hopeatoffee paloiksi ja kääri halutessasi esim. Paistopussista leikattiin kääreisiin, jotta palat eivät tartu toisiinsa kiinni. Säilytä toffee jääkaapissa.

Palsternakka-perunasosekeitto

Näin pimeänä, sateisena ja ankeana marraskuisena aikana valmistuu helposti ja nopeasti sosekeitto, pari raaka-ainetta, jotka keitetään kypsäksi, lisätään mausteet; suola, kasvisliemi, voi, soseeksi ja kerma päälle,  se on siinä: palsternakka-perunasosekeitto 🍲👍. Kyytipojaksi kotikaljaa 🍺

Isänpäivä

Isänpäivä ateria possun filettä valkosipuli-kermaperunoita uunikasviksia Hyvää Isänpäivää kaikille iseille 🎂🎁