Siirry pääsisältöön

Tekstit

Iltapala sämpylää ja kiisseliä!

Iltapalaksi tuoreita sämpylöitä ja omena-maitokiisseliä. Sämpylöistä unohtui rasva, mutta muuten erittäin pehmeitä ja onnistuneita vaaleudestaan huolimatta...Tosin käytin pelkkiä vehnäjauhoja kuin ei muuta ollut tähän hätään saatavilla.... Kiisselinä onenakiisseliä ja maitokiiseliä ja ne kerroksittain astiaan. Sämpylätaikina vehnäjauhoista, perus puolen litran taikina, jossa oli aamuiset kaurapuuron rippeet n. 2dl

Espanjalainen Munakas/Spanish Omelette

Ensimmäinen lounas näyttöni, joka oli kuukausi sitten, piti valmistaa espanjalaisen munakas ja jälkiruoaksi Ahvenanmaalaista pannukakkua. Ja pääsin muuten läpi tästä ensimmäisestä näytöstäni :D Munakkaan ainekset: Keitettyjä perunoita, sipulikuutioita, paprikakuutioita, porkkanakuutioita. Ainekset freesattiin paistinpannulla kevyesti ja laitettiin pariin GN-vuokaan. Kasvisteenypäälle kaadettiin kananmuna-mausteseos(öljyä, suolaa, mustapippuria, persiljaa) ja uuniin n.15minuutiksi. Esivalmistelu työnä tein edellisenä päivänä sen, että keitin, jäähdytin ja pilkoin perunat kuutioiksi, sekä kuutioin kasvikset. Jälkkärinä oli ahvenanmaalaista pannukakkua , noh se eroaa tavallisesta pannarista siten, etitä siinä on lisänä riisipuuroa. Ja valmiin pannarin päälle valitsin vadelmahilloa ja sitruunanmelissan lehden :) Esivalmisteluna tein edellisenä päivänä riisipuuron valmiiksi, niin ei tarvinnut, kuin lisätä pannaritaikinan sekaan. Lisäksi piti tehdä myös 1 gluteeniton annos, sen tein j

Tomaattinen lohipasta

TOMAATTINEN LOHIPASTA Tomaatti-valkosipulikastikkella höystettyä pätkittyä spagettia ja paistettua kirjolohta sekoittettiin keskenään paistinpannulla. Ajallisesti nopea ja helppo arkiruoka, mikäli molemmat aineet ovat valmiiksi kypsiä :)

Spagettia ja makkaraa

Terve! Perus ruokaa kun oli tehtaan myymälässä sipuliteemakkarapötkö 0,70€ ja spagettia löytyi kaapista, joten näin syntyi helposti tiistai-illan ruoka :) Paistoin makkarat pannulla molemmin puolin  ja spagetti keitettiin normaalisti suola vedessä n. 10min

leivät

 Huomasin juuri että viikonloppuna tehdyt leivät olivat syöty loppuun, joten vielä piti puolenlitran leipätaikina pyöräyttää kaiken muun keskellä että saavat huomenna leipää.....Ja nyt voi taas hyvällä omatunnolla mennä nukkumaan :)   perus ½ litran sämpylätaikina ja unikonsiemiä päällä

Intialainen Butter Chicken!

Intialainen Butter Chicken eli  voikana on tunnettu intialainen ruoka, jossa broileri yhdistyy mausteiseen tomaatti-kermakastikkeeseen.  Ja tuossa taannoin oli n pirkkalehdessä kokeilemisen arvoinen resepti. Muutenkin minua erityisesti kiinnostaa koko intialainen ruoka, joten siksikin kävi tuuri että huomasin ;) Noh vaikka tiedän että Intialainen ruoka on hyvin voimakas maustettua ja että en kovin  maustetusta ruoasta juurikaan pidä, mutta tämän reseptin hieman muokkaamalla se onnistui kohtalaisen hyvin :) Elikkäs muokkaukseni koski juuri inkiväärin vähentämistä ja chilinä käytin makeaa chilikastiketta ja sitäkin vähemmän mitä ohjeissa oli  ja reilusti valkosipulia. Energialisäkkeenä tavallista pitkäjyväriisiä. Eikä naanleipää ollut enkä jaksanut itse tehdä, mutta tulevaisuudessa sitäkin kokeillaan ;) Ohje 4:lle Ainekset: 1 rs broilerin maustam attomia fileepihvejä 2-3 rkl voita 1 sipuli 4-5 valkosipulinkynttä 2 tl inkivääritahnaa 1 tl juustokuminaa 2 tl garam-masala m

Kotigastronomi suosittelee!

PINAATTIKEITTO   Tuotekoodi: 1310 Hinta: 3,50€ EMÄNNÄNPAKKI Kartonkipakkauksessa: Vaniljakreemi 200 g Muffins-mix 400 g Tutti Frutti hedelmä strösseli 100 g Tuotekoodi: 81000 Hinta: 11,90€   TUPLAMORTTELI Keraaminen mortteli, jossa on kaksi erikokoista kuppia.  Kuppien halkaisijat 54 ja 100 mm. Mortteli on keraaminen, petkel puuta. Pakkauksen koko: 500g Tuotekoodi: Hinta: 18,90€ RIISTAPAKKI Setti sisältää kaiken, mitä tarvitset herkullisen riista-aterian valmistamiseen. Riistamarinadi 100 g, punaviinikastike 100 g ja valkosipulilastu 50 g. Pakkauksen koko 250g Tuotekoodi:8614 Hinta: 13,00€