Siirry pääsisältöön

Teeleipää iltapalaksi

 Teeleipää

Helppo, nopea ja yksinkertainen iltapala tai välipala on juuri teeleipä, jota voi soveltaa omien makujen mukaisesti, jopa koululaiset osaavat sen itse valmistaa 🙂, mutta tänään oli vuorossa ihan perus teeleivän valmistus 12-vuotiaan poikani kanssa. Edellisen kerran tässä blogissani 2016 teimme lasteni kanssa juuri teeleipiä, hieman eri reseptillä. 

Tässä ohje:

2 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 dl maitoa
1 rkl rypsiöljyä
2 rkl juustoraastetta

Valmistus:

Laita uuni 250 asteeseen. 
Mittaa ja sekoita kuivat aineet keskenään, lisää maito ja öljy ja sekoita tasaiseksi hienoksi taikinaksi. Laita taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja taputtele jauhoisin käsin pyöreäksi. Pistele haarukalla reikiä ja halutessasi laita viivat taikinapyörällä valmiiksi neljään osaan. Lisää juustoraastetta leivän päälle. Paista 10-20 min, kunnes kullanruskea pinta.
Meillä oli hyvin ohut leipä, joten 10min riitti hyvin.


Kuva: Heli Turunen



Laitan linkin edelliseen teeleipäsettiin joka tehtiin 2016,😊

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaura-karviaispaistos

Kauden sesonkipaistos karviaismarjoista. Tämä kirpeä marja vaatii reilusti makeutta. Ihan simppeli resepti. Lisäksi tietenkin omatekoista vaniljakastiketta. Ohje 1,5l karviaisia 1dl siirappia 2tl vanilliinisokeria Muruseos: 3dl vehnäjauhoja 2-3rkl siirappia 1rkl sokeria 2tl vanillinisokeria 100g voita kuutioina 300g kaurahiutaleita Valmistus: voitele vuoka sekoita karviaiset ja siirappi keskenään.Kaada ne uunivuokaan. sekoita kuivat aineet hyvin. Lisää voi ja nypi muruiksi ja ripottele karviaisten päälle. Paista uunissa 200 asteessa keskitasolla noin 30min. Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. Vaniljakastike: 4dl maitoa 1 muna 1rkl perunajauhoja 1rkl sokeria 2 tl vanillinisokeria Laita ainekset kattilaan, sekoita koko ajan. Kuumenna kokoajan sekoittaen, kunnes paksunee ja pulpahtaa. Jäähdytä vesialtaassa kylmäksi. Tarjoa paistoksen kanssa.

Gluteeniton omenastruudeli

Työpäivän päätteeksi kaupasta osui käteeni omenapala purkki, hetken mietittyäni, muistin että se sopisi sopivasti struudelin tapaiseen herkkuun. Piti vielä ajatella resepti gluteenittomasti ja mikä parasta, semperin gluteenittomat hienot jauhot olivat vielä alle 2 euroa paketti! paketti matkaan ja kassalle.  Sitten vain taikinan tekoon: 3,5 dl semper gluteenitonta hienoa jauhoa 3 rkl sulatettua tai juoksevaa margariinia 1 kananmuna 0,2 tl suolaa 0,8 dl lämmintä vettä voiteluun öljyä tai sulatettua margariinia Omenatäyte: 2 - 3 omenaa 2 rkl sokeria 1 tl kanelia Valmistus Sekoita sulatettu margariini, kananmuna, suola ja vesi jauhoihin. Alusta taikina kimmoisaksi. Voitele taikinan pinta öljyllä ja jätä lepäämään puoleksi tunniksi liinan alle. Levitä taikina leivinliinan tai puhtaan astiapyyhkeen päälle. Ripottele taikinan pinnalle jauhoja ja kauli se. Voitele taikinaa öljyllä ja k

Lihapullasoosia ja valkosipuli-kermaperunoita

Tervehdys taas täällä koekeittiön ihmeellisestä maailmasta. Tänään vuorossa siis niin perusruokaa, lihapullia ja perunoita, joita hieman muokattiin helpoksi arkiruuaksi, joten lihapullakastike valmistumaan, valmiit lihapullat hetkeksi paistumaan, jotta saivat väriä sekä lämpeemään, sillä olivat hieman jääsä ja perunat, jotka olivat jo valmiiksi keitetty, viipaleiksi, mausteet ja kerma päälle ja uuniin saamaan hieman väriä.... Annos on laktoositon.  Ainekset: paketti valmis lihapullia Ruskista lihapullia hetken pannulla, jota saavat hieman väriä Valkosipuli-kermaperunat n. 1kg perunoita, valmiiksi keitettyjä ja viipaloituna vuokaan öljyä, perunaviipaleet, suola, valkosipulijauhe ja sekoita, päälle kerma. Paista uunissa 225 asteessa n. 15-20min tai kunnes ovat saaneet hieman väriä pintaan. Jos käytät raakaperunaa, paistoaika 200 astetta noin45-60min.. Ruskea Kastike: 80g margariinia 80g vehnäjauhoja 1 litra kiehuvaa vettä/maitoa ½ sipuli lihaliemikuutio 1-2 tl suolaa