Siirry pääsisältöön

Tekstit

Gluteeniton Kauraleipä

Heissan teille kaikille. Viime kerrasta taas aikaa vierinyt, mutta se on se aika, mikä pitänyt kiireisenä, mutta nyt syyskuun loppua mennään ja leivonta inspiraatio taas päässyt vauhtiin.  Tänään oli vuorossa gluteenittomista kaurajauhoista tehtyä leipää siemenillä höystettynynä, sillä auringonkukan ja Chian siemenet ovat erittäin hyvä kuitulisä suoliston hyvinvoinnille. Myös saksanpähkinät olisi ollut hyvä vaihtoehto. Itselläni ei ollut, joten laitoin hampunsiemenrouhetta. Tämä on myös hyvin nopea ja yksinkertainen valmistaa. Gluteenittoman leivonnan valmistaminen voi alussa olla hieman haastavaa, mutta jo muutaman koe erän jälkeen alkaa sujua. KAURALEIPÄÄN tarvitaan seuraavat raaka-aineet: n.7,5 dl kaurajauhoja 2 kananmunaa 2 tl suolaa 3 dl luonnon jugurttia 1 rkl leivinjauhetta 1 rkl auringonkukansiemeniä 1 rkl Chian siemeniä 1 rkl hampunsiemen rouhetta 60g oliiviöljyä tai rypsiöljyä Valmistus: Sekoita kaikki ainekset sekaisin käsin lastalla ja kaada voideltuun leipävuokaan. Taikina

Hatsapuri

 HATSAPURI Ville Haapasalon valmistamaa Hatsapuria eli Gruusialaista juustoleipää oli vuorossa kokeilussa testikeittiössä.  Itse valmistus on aika pitkä prosessi, sillä taikinan tulee olla 24h jääkaapissa tekeytymässä, mutta odotus sitten palkitaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun teen tai olen syönyt hatsapuria.   Eli tämän Hatsapurin valmistamiseen tarvitset seuraavanlaiset raaka-ainekset: 50g voita 4 pss mozzarellaa 3 pkt halloum juustoa 2dl vettä 1 dl piimää 1kg Caputa jauhoja 11g kuivahiivaa 1rkl suolaa 1rkl sokeria 1dl kuohukermaa 200g kermaviiliä Juustoraastetta 1 kananmuna Tee taikina, laita kulhoon jauhot, suola ja kuivahiiva. Sekoita. Lisää kylmä vesi, piimä, kermaviili ja kermakerma. Sekoita. Pese kädet ja vaivaa käsinhetki. Lisää pehmeä voi, jätä hieman voisulaa. Jatka vaivaamista ja tee iso pallo ja lisää loppu voi sen päälle. Kääntele vielä molemminpuolin ja tee uusi taikinapallo. Kelmuta taikina ja laita vielä keittiöliina päälle. Laita jääkaappiin 24 tunniksi kohoamaan.

Maidoton jäätelö ilman jäätelökonetta

KESÄINEN KEVYT KASVIPOHJAINEN JÄÄTELÖ Kesä, kuumuus ja jäätelö - ilman eläinrasvaa ja lisättyä sokeria sekä ilman jäätelökonetta. Ainekset: 1dl mansikoita 2 banaania 1dl kookosmaitoa/kermaa 1rkl vaahterasiirappia Mintunlehtiä muutama  Sekoita kaikki ainekset blenderissä tai sauvasekoittimella, kaada pakkasta kestävään astiaan ja laita pakastimeen 2-3 tunniksi. Ota sulamaan ennen tarjoilua noin 20 minuuttia. Koristele annos mintunlehdillä. Kuva: Heli Turunen

Vain neljän raaka-aineen paistos

Peruna-paprikapaistos En tiedä oikein tämänkaltaiselle ruoalle nimeä, muttamutta hyvin helppo ja yksinkertainen se on valmistaa. Ainesosiakaan ei ollut montaa, joten lounas /illallinen syntyy hetkessä.  Aineksiin: Perunaa Punaista, keltaista ja vihreää paprikaa Sipulia Oliiviöljyä Kananmunia Suolaa, mustapippuria, basilikaa (Juustoraastetta halutessasi) Laita uuni kuumenemaan 200 asteesteen. Pese, kuori ja raasta perunat ja valuta ylimääräinen  neste pois. Sekoita perunan sekaan öljy ja laita ne leivipaperilla vuorattuun pyöreään "kakkuvuokaan" ja taputtele vuokan pohjalle tasaisesti. Esipaista perunoita noin 15 minuuttia. Pese ja poista paprikoista siemenet ja valkoiset osat ja pilko ne kuutioksi, samoin sipulit. Laita ne astiaan ja riko päälle kananmuna(t) ja mausteet. Sekoita. Ota perunat uunista ja kaada paprika-sipulimunaseos perunoiden päälle. Halutessasi vielä juustoraastetta pinnalle. Laita vielä hetkeksi noin 45  minuuttia tai kunnes juusto saanut kauniin värin. Anna

Talon Tomaatti-sipulikeitto

Tomaatti-sipulikeitto En ole aikaisemmin ollut tomaattikeiton ystävä, mutta aikaisemmin kokeilin ja nyt toisen kerran löytyi ohje, jota hieman muokkasin, ei voi kun sanoa kuin Mertaranta konsanaan "taivasvarjele mitä sieltä tulee" 😊. Tälläkertaa tomaatit paistoin ensin uunissa ja sen jälkeen kuorin eli kalttasin ne. Ohjeeseen: 4-5 tomaattia Sipulia  Keitettyjä perunoita Porkkanaa Vettä Kasvisliemijauhetta Suolaa Mustapippuria Laakerinlehtiä muutama Kermaa Ensin paistotoin uunissa tomaatit, jäähdytin ja kuorin ne, lisäsin kattilaan muut kasvikset ja mausteet vettä sen verran että peittyy. Annoin kiehua  kypsäksi reilun puolituntia ja siinä ajassa oli hyvä hetki paistaa krutonkeja. Krutongit Puolipussia vaaleeta leipää, kuutioiksi. Kaada päälle loraus öljyä, aromisuolaa ja valkosipulijauhetta ja sekoita sekaisin. Paahda uunissa 250 asteessa 10-15 min välillä sekoittaen. Varo ettei pala liikaa.  Soseuta  keitto sauvasekoittimella tai blenderillä soseeksi, lisää kerma,  maista j

Kookos-Broilerikeitto

KOOKOS-BROILERIKEITTO Välillä broilerikeittoa, jossa on käytetty kasvimaitoa, sopiva vaihtoehto maidotonta ruokavaliota noudattavalle.  Ainekset: Keittojuureksia Paprikasuikaletta Perunakuutioita Broilerinsuikaleita Vettä  Broilerin liemijauhetta Suolaa Laakerinlehteä muutama Mustapippurirouhetta Paprikajauhetta Kookoskermaa Kiehauta keittojuureksia suolalla maustetussa vedessä, lisää paprikat ja broilerin liemijauhe ja muut mausteet ja lopuksi vähän ennen tarjoilua kookoskerma. Broileri-kookoskeitto

Kasvispihvit

Parsakaali-kukkakaalikasvispihvit Kokeilussa oli kasvispihvit kukkakaalista ja parsakaalista. Ohjeen kehittelin ihan itse eli sitä ei löydy mistään. Ainesosat: 1/2 kukkakaali 250g parsakaali 2 keitettyä perunaa Sipulia 1-2 kananmunaa 1-2dl Korppujauhoja Suolaa maun mukaan Mustapippuria maun mukaan Valkosipulijauhetta maun mukaan Paprikajauhetta  Chilirouhetta maun mukaan Öljyä  Aloitettiin pesemällä, pilkkomalla ja keittämällä kukka- ja parsakaalit pehmeiksi noin 10-15 minuuttia. Muussattiin ne perunan, sipulin, kananmunan, korppujauheen ja mausteiden kanssa massaksi. Sen jälkeen muotoile pihviksi ja paista öljysellä pannulla kypsäksi molemmin puolin. Lisäkkeenä voi tarjota kylmän kermaviilistä ja oman maun mukaan mausteista esim. Valkosipulista tai yrteistä dipin. Kokeilun arvoinen suoritus 5/5 👌. Kuva: Heli Turunen Kuva: Heli Turunen