Siirry pääsisältöön

Porkkanaleipä

Porkkanaleipä



Joulukuun 5 päivä, jäi porkkana-sosekeittoa yli, joten testiin muutama vuokaleipä. Aamuksi on taas tuoretta leipää. 

Kuva: Heli Turunen©



Ainekset:
5 dl porkkana-perunasosekeittoa
1 pussi kuivahiivaa
5 dl kuumaa vettä
12 dl vehnäjauhoja
2,5 dl kaurahiutaleita
1 rkl sokeria 
2 rkl suolaa
1 dl rypsiöljyä

Valmistus:
Alusta juuri eli laita sosekeitto, kuivahiiva, 5dl jauhoa, sokeri ja kaurahiutaleet astiaan sekoita tasaiseksi. Anna hetki noin 15 min levätä kunnes taikina kuplii ja lisää sitten suola ja loput jauhot ja sekoita taikinakoukulla yleiskoneessa vähitellen jauhot. Lopuksi lisää öljy. Anna vaivata noin 15 minuuttia, jonka jälkeen kohota vielä kaksinkertaiseksi liinan alla. Kaada sitten vuokiin tai jaa kolmeen osaan ja muotoile leiväksi.
Paista ensin 225 asteessa noin 10 minuuttia, jonka jälkeen pienennä lämpöä 200 asteeseen jolloin paistoaika 30-40 min.
Viimeiseksi pinnan voitelu öljyllä/voilla, tulee rapsakka pinta :)

Kuva: Heli Turunen



Kuva: Heli Turunen©

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaura-karviaispaistos

Kauden sesonkipaistos karviaismarjoista. Tämä kirpeä marja vaatii reilusti makeutta. Ihan simppeli resepti. Lisäksi tietenkin omatekoista vaniljakastiketta. Ohje 1,5l karviaisia 1dl siirappia 2tl vanilliinisokeria Muruseos: 3dl vehnäjauhoja 2-3rkl siirappia 1rkl sokeria 2tl vanillinisokeria 100g voita kuutioina 300g kaurahiutaleita Valmistus: voitele vuoka sekoita karviaiset ja siirappi keskenään.Kaada ne uunivuokaan. sekoita kuivat aineet hyvin. Lisää voi ja nypi muruiksi ja ripottele karviaisten päälle. Paista uunissa 200 asteessa keskitasolla noin 30min. Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. Vaniljakastike: 4dl maitoa 1 muna 1rkl perunajauhoja 1rkl sokeria 2 tl vanillinisokeria Laita ainekset kattilaan, sekoita koko ajan. Kuumenna kokoajan sekoittaen, kunnes paksunee ja pulpahtaa. Jäähdytä vesialtaassa kylmäksi. Tarjoa paistoksen kanssa.

Gluteeniton omenastruudeli

Työpäivän päätteeksi kaupasta osui käteeni omenapala purkki, hetken mietittyäni, muistin että se sopisi sopivasti struudelin tapaiseen herkkuun. Piti vielä ajatella resepti gluteenittomasti ja mikä parasta, semperin gluteenittomat hienot jauhot olivat vielä alle 2 euroa paketti! paketti matkaan ja kassalle.  Sitten vain taikinan tekoon: 3,5 dl semper gluteenitonta hienoa jauhoa 3 rkl sulatettua tai juoksevaa margariinia 1 kananmuna 0,2 tl suolaa 0,8 dl lämmintä vettä voiteluun öljyä tai sulatettua margariinia Omenatäyte: 2 - 3 omenaa 2 rkl sokeria 1 tl kanelia Valmistus Sekoita sulatettu margariini, kananmuna, suola ja vesi jauhoihin. Alusta taikina kimmoisaksi. Voitele taikinan pinta öljyllä ja jätä lepäämään puoleksi tunniksi liinan alle. Levitä taikina leivinliinan tai puhtaan astiapyyhkeen päälle. Ripottele taikinan pinnalle jauhoja ja kauli se. Voitele taikinaa öljyllä ...

Persikkavispipuuroa

Aamupalaksi persikkavispipuuroa. Mannasuurimoita, persikanpuolikkaita liemineen, hieman sokeria ja suolaa ja vatkattiin kuohkeaksi puuroksi. Ainekset: (4annosta) 1 vettä 1prk persikan puolikkaita (persikka lientä) ½-1dl sokeria (maun mukaan) n.1dl mannasuurimoita Valmistus: Kiehauta vesi, sokeri ja persikanpuolikkaat, lisää mannasuurimot kokoajan sekoittaen, anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10-15min, välillä sekoittaen. Lisää suola. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi ja anna hetki jäähtyä. Persikkavispipuuro